Hyvinvointialueiden digitalisaatio haastaa ikäihmisiä

Digitalisaation lisääntyminen hyvinvointialueilla luo haasteita ikääntyvän väestön asiointiin sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tämä voi johtaa siihen, että läheisverkosto joutuu entistä enemmän avustamaan ikääntyneitä asioinnissa, vaikka näin ei saisi olla. Entä jos läheisverkostoa ei ole tai omaisten tarkoitusperät eivät olekaan rehelliset? Altistaako hyvinvointialueiden digitalisaatio ikääntyvän väen jopa taloudelliselle hyväksikäytölle, kun ikääntyvän oma toimijuus heikkenee? Kuinka hyvinvointialueilla turvataan ikääntyvän väestön perusoikeudet sekä mahdollistetaan digitaalinen osallisuus ja yhdenvertaisuus?

Hyvinvointialueet, Helsinki ja HUS-yhtymä ovat 1.1.2023 alkaen vastanneet sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisestä. Ennen uudistusta palvelut olivat hajautettuna eri järjestäjille ja erikoissairaanhoito oli sairaanhoitopiirin vastuulla. Uudistuksen tarkoitus oli saada palvelut yhtenäisemmiksi ja samalla vastaamaan paremmin väestön ikääntymiseen yhdenvertaisesti koko maassa. (Sosiaali- ja terveysministeriö, 2024.) Olemme eläneet tätä uudistuksen aikaa vasta kolme vuotta ja kuten hallintotieteilijät ovat todenneet, menee noin seitsemän vuotta, kunnes hallinnon uudistuksen tuloksia on nähtävillä. Tarkastelemme blogissamme tätä uudistuksen alkumatkaa digitalisaation haasteiden ja ikääntyvän väestön näkökulmista, painottaen huomiomme erityisesti palveluiden saavutettavuuteen ja osallisuuden toteutumiseen.

Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa hyvin erilaisista lähtökohdista. Pitkälle integroituneilla alueilla palveluiden sekä asiakastietojärjestelmien yhtenäistäminen oli huomattavasti pidemmällä, kuin toisaalla, jossa kuntien ja kuntayhtymien entiset tietohallinnan kanavat tulivat mahdollisesti mukana. Tämä perintö on haastanut tietohallinnon resursseja, sillä taustalla on erilaisia installaatioita, hankintasopimuksia, palvelusopimuksia ja hallintasuhteita. Kun hyvinvointialueet vastaavat itse alueensa sote- palveluiden ja pelastustoimen järjestämisestä, vastaavat ne yhtä lailla myös omasta digitalisaatiostaan. Tämän järjestämiseen vaikuttaa luonnollisesti edellä mainittujen haasteiden lisäksi alueen henkilöstö, markkinatilanne sekä kyvykkyys, jotka ovat jokaisella hyvinvointialueella omanlaisensa. (Ahonen ja Varhila, 2024.)

Entäpä palveluita käyttävät asiakkaat, ne hyvinvointialueiden asukkaat? Ikäjakauma on valtakunnallisesti sekä alueellisesti erilainen ja ikääntynyttä väestöä suhteessa muuhun Suomeen on tällä hetkellä eniten Itä- Suomessa, kun taas Helsingin, Vantaan ja Keravan hyvinvointialueilla väestö on suhteessa nuorta. (Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos, 2025.) Alueiden koko erotkin vaikuttavat hyvinvointialueiden eriarvoiseen asemaan ja tämä tuo omat haasteensa erityisesti ikääntyvään väestöön, joka on tottunut asioimaan henkilökohtaisesti paikan päällä ihan oikean ihmisen kanssa. Julkisen talouden haasteet, ja talouden sekä toiminnan sopeuttaminen ajavat sote- toimintoja yhä enemmän digitaalisemmiksi ja joudumme väkisinkin sekä miettimään, että sanoittamaan “kivijalkaliike sekä lähipalvelukäsitteitä” uudella tavalla. Digitalisaation myötä hoitotakuiden on luvattu paranevan ja hoitojonojen lyhenevän, jos ja kun parhaimmillaan ihmiset tulevat saamaan apua ja palveluita myös iltaisin ja viikonloppuisin- jopa välittömästi. Oikein organisoituna tämä tulee vähentämään kustannuksia ja vapauttamaan samalla enemmän käsipareja juuri sellaiseen ihmisläheiseen työhön, jota ei etänä voida toteuttaa. (Ahonen ja Varhila, 2024.)

 

SOSIAALI- JA TERVEYSJÄRJESTÖT IKÄÄNTYVIEN TUKENA JA EDUSTAJINA

Digitaaliset palvelut yleistyvät kaikkialla vauhdilla ja moni ikääntyvä pelkää putoavansa tästä uudistuksen kelkasta. Juuri kun olet oppinut käyttämään jotain sovellusta, onkin se jo päivittynyt erilaiseksi tai vaihtunut kokonaan toisenlaiseen. Tämä nopeatahtisuus ei motivoi uuden oppimiseen, varsinkin jos palvelua tarvitsee vain harvakseltaan. Suomen sosiaali ja terveys ry:n (Soste) erityisasiantuntija Eija Saarisen mukaan ihmisen perusoikeudet ovat vaarassa, jos tämä ei pysty asioimaan julkisissa palveluissa digitaalisesti, kun perinteiset asiointikanavat heikentyvät samanaikaisesti. Tällöin ihminen voi jäädä vaille riittävää hoitoa ja huolenpitoa sekä toimeentuloa, jos palveluita tai sosiaalietuuksia ei pysty hakemaan tai vastaanottoaika menee ohi terveydenhuollon sovelluksissa. Soste on julkaissut oppaan auttamaan rakentamaan palveluista saavutettavampia, jotta digipalvelut eivät syrjäyttäisi ihmisiä. Julkiset palvelut kietoutuvat yhteen välttämättömyyspalveluiden kanssa, jotka ovat niin ikään muuttuneet digitaalisiksi. Tällaisia ovat mm. pankki-, vakuutus-, posti- ja puhelinoperaattoripalvelut. Vaikka opas keskittyy digitaalisiin palveluihin ja niiden saavutettavuuteen, Soste painottaa, että kaikilla kansalaisilla tulee olla tasavertaiset mahdollisuudet saada ymmärrettävää tietoa ja hoitaa asioitaan tiedon muodosta ja palvelukanavista riippumatta. (Saarinen, 2026.)

 

Samaan teemaan on pureutunut myös Vanhus- ja lähimmäispalveluliitto VALLI ry, joka yhdessä Elisan kanssa on toteuttanut kyselytutkimuksen, jossa selvitettiin ikäihmisten tuen tarpeita digilaitteisiin ja -palveluihin liittyen. Kyselytutkimuksessa selvitettiin muun muassa sitä, kuinka moni yli 65-vuotiaista omistaa älylaitteen, kuinka ne on hankittu ja millaisia haasteita hankintaan liittyy. (VALLI ry:n tiedote.)

 

Lähtökohtaisesti ikäihmiset haluavat pärjätä itsenäisesti, mutta joutuvat usein suljetuksi ulkopuolelle, koska tekninen kieli ja toimintatavat osoittautuvat liian haastaviksi. VALLI ry:n toiminnanjohtaja Virpi Dufra muistuttaakin, että avain digitaaliseen osallisuuteen löytyy selkeäkielisestä ja rauhallisesta neuvonnasta. Kyselytutkimuksen seurauksena Elisa on tarkentanut ohjeistuksiaan ikäystävällisempiin asiakaskohtaamisiin ja toteuttanut yhteistyössä VALLI ry:n kanssa apuvideosarjan, jonka tarkoituksena on tukea laitteiden turvallista ja itsenäistä käyttöä. (VALLI ry:n tiedote.) Tällaiset kyselytutkimukset voivat siis hyödyttää niin palveluntarjoajia kuin asiakkaitakin ja niiden avulla voidaan kehittää henkilökunnan ohjeistuksia eri ikäryhmien kanssa toimimiseen. Etenkin sosiaali- ja terveysalalle toivoisimme lisää tämänkaltaisia kyselytutkimuksia digitaalisten palveluiden käytöstä ikäihmisten osalta, jotta myös ikääntyneet saisivat äänensä ja ajatuksensa kuuluviin palveluiden siirtyessä yhä enemmän digitaalisiksi.

 

MITÄ ME AJATTELEMME TÄSTÄ JA HAASTEISTA?

Monesti etenkin ikäihmisten kanssa digitalisaatiosta keskustellessa, tulee heiltä asiasta moitteita. Moni haluaisi ensisijaisesti voida soittaa tai kävellä suoraan terveysasemalle ja saada palvelua ihmiseltä, netissä tai puhelimen toisessa päässä olevan tekoälybotin sijaan. Myös ilmoittautumisautomaatteja kritisoidaan, ja kyllähän ne tuottavat haasteita myös muille, kuin ikäihmisille. Samoiten jo älypuhelimen, saati sitten verkkopankin käyttö voi olla hyvinkin haasteellista ja verkkopankkitunnuksia ei välttämättä ole edes hankittuna tai aktivoituna. Tällöin tarvitaan myös niitä mahdollisuuksia, että laskut voi maksaa joko pankin tiskillä tai laskujen maksuautomaatilla, joita vielä vuosituhannen alkupuolella oli monissa paikoissa. Täytyy muistaa, ettei kaikilla ole sukulaisia, joilta voi apua pyytää digimaailman haasteissa. Tähän ongelmaan on onneksi monissa paikoissa esimerkiksi seurakunnat tarttuneet, ja ne tarjoavatkin digiopastusta työntekijöiden ja vapaaehtoisten voimin. Digiasioissa avustamisessa on kuitenkin suurena haasteena tietosuojan ja tietoturvan toteutuminen, sillä esimerkiksi pankkitunnukset ovat henkilökohtaiset eikä niitä saisi toisen tietoon luovuttaa. Jos annetaan apua terveysasioihin liittyen, tulee myös terveysasioihin liittyvät tietosuojaan ja -turvaan liittyvät asiat ja niiden toteutuminen varmistaa. Miten yksityisyydensuoja toteutuu, jos lapsenlapsi lukee Oma kannasta ensimmäisenä isoäidin diagnoosin syövästä? Tai annetaanko vanhuksen itse edes lukea häntä koskevia ilmoituksia, vaikkapa naapurin tekemää huoli- ilmoitusta? Taloudellisen hyväksikäytön mahdollisuus kasvaa aina, kun ikääntyneen asioita hoitaa joku muu kuin hän itse. Tämä korostuu erityisesti silloin, jos ihmisellä on lisäksi muistisairaus tai jokin muu päivittäisiä toimintoja rajoittava tekijä. Kenen puoleen kääntyä, kun raha- asioita hoitanut siskonpoika on tehnyt ylimääräisiä omia tilisiirtoja eivätkä rahat riitä enää lääkkeisin tai ruokaan? Ja voiko nyt omaa sukulaistaan epäillä, kun omakin muisti on mitä on.

 

Digitalisaatio tuo siis mukanaan monenlaisia haasteita, ja se on mahdollistanut muun muassa erilaisten huijausten kehittymisen mitä aidommalta vaikuttaviksi. Digitalisaation lisääntyessä olisikin tärkeää muistaa väestön digitaitojen kehittämisen lisäksi myös antaa neuvoja siihen, kuinka erilaisilta huijauksilta pystyy välttymään. Pelko joutua huijatuksi aiheuttaa myös sen, että moni ikäihminen välttelee digitaalisia palveluita. Entäpä iän mukanaan tuomat fyysiset ongelmat kuten näkö- ja hahmotuskyvyn heikkeneminen, käsien vapina tai sormien ja nivelten jäykkeneminen? Salasanojen muistamisen vaikeus on jo nuoremmallekin vaikeaa, saati sitten, jos ikä tuo mukanaan muistisairauden. Digilaitteiden käyttöä voisi helpottaa selkokieli sekä suurempi ja helppokäyttöisempi näyttö. Käyttöongelmien taustalla on usein huonosti suunniteltu ja vaikeakäyttöinen palvelu, eikä vika ole itse käyttäjässä. Ketäpä ei ponnahdusikkunat tai englanninkielinen termistö ärsyttäisi? On hyvä tiedostaa, ettei tässäkään kontekstissa kaikki ikääntyneet ole saman arvoisessa asemassa. Käytössä voi olla vanha laite, johon ei enää saa tarvittavia päivityksiä tai että akun kesto on jo valmiiksi huono, eikä laitetta muisteta aina ladata. Pienen eläkkeen turvin elävällä ei välttämättä ole mahdollisuutta edes hankkia sopivaa nykyaikaista laitetta ja lähin kirjasto sekä siellä oleva yhteiskäyttölaite voi sijaita useiden kymmenien kilometrien päässä, puhumattakaan laitteen käytön vieraudesta. On myös hyvä muistaa, että tämän päivän ikääntyneet ovat kasvaneet aikuisuutensa yhtä matkaa teknologian kehityksen kanssa, mutta osaaminen ei silti välttämättä riitä kaikkeen. Fakta kuitenkin on, että digitaalisuus on väline ei itseisarvo. On muistettava, että palvelujärjestelmä ei itsessään takaa onnistumista, vaan tarvitaan myös ihmisiä ja ihmistä itseään. Jos digin käyttöön ei saa tarvitsemaansa ohjausta ja tukea helposti ja saavutettavasti, loppuu käyttö todennäköisesti ennen kuin edes alkaakaan. Tässä digitalisaation myllerryksessä joutuu meistä jokainen ajattelemaan uudella tavoin ja lähipalvelukäsite täytyy eittämättä sanoittaa uudelleen. Digitalisaatio siirtää meidät pois “kivijalkaliike” -ajattelusta bittimaailman uusiin ulottuvuuksiin, halusimmepa sitä tai emme.

 

FAKTALAATIKKO:

• Hallitus panostaa digitaalisten palveluiden lisäämiseen hyvinvointialueilla.
• Hankkeen tavoite parantaa on sosiaali- ja terveyspalveluiden vaikuttavuutta, saavutettavuutta ja kustannustehokkuutta.
• Keskeinen tavoite on siirtyä asteittain digitaalisten palveluiden ensisijaisuuteen viranomaispalveluissa.

Lähde: Sosiaali- ja terveysministeriö

 

LÄHTEET

Apotti, Apotin podcast: Hyvinvointialueet- tuliko timanttia vai sekundaa. (Audio, podcast). Saatavilla 20.2.2026. https://www.apotti.fi/apotin-podcast-hyvinvointialueet-timanttia-vai-sekundaa/

Sosiaali- ja terveysministeriö. 15.1.2024. Selvitys hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuun toteutumisesta 2023: Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain (612/2021) 31§:n mukainen sosiaali- ja terveysministeriön vuosittainen valtakunnallinen selvitys. Saatavilla 20.2.2026. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/items/09c51e61-1370-4a94-8ee2-63063261b6ab

Suomen sosiaali ja terveysjärjestö ry. (12.2.2026). Digipalvelut voivat syrjäyttää osan ihmisistä – järjestöjen uusi opas auttaa rakentamaan palveluista saavutettavampia. Saatavilla 20.2.2026. https://www.soste.fi/uutiset/digipalvelut-voivat-syrjayttaa-osan-ihmisista-jarjestojen-uusi-opas-auttaa-rakentamaan-palveluista-saavutettavampia/

Terveyden – ja hyvinvoinninlaitos. 12.6.2025. Aikuisväestön hyvinvointi ja terveys – Terve Suomi 2024. Saatavilla 20.2.2026. https://thl.fi/tilastot-ja-data/tilastot-aiheittain/terveyden-ja-hyvinvoinnin-edistaminen/aikuisvaeston-hyvinvointi-ja-terveys-terve-suomi

Vanhus- ja lähimmäispalveluliitto VALLI RY. 12.02.2026. Elisan ja VALLI ry:n selvitys nostaa esiin ikäihmisten tuen tarpeet digilaitteiden ja -palveluiden hankinnassa.   https://www.valli.fi/elisan-ja-valli-ryn-selvitys-nostaa-esiin-ikaihmisten-tuen-tarpeet-digilaitteiden-ja-palveluiden-hankinnassa/

Kirjoittajat: Sari Jauhiainen, Lotta Salmi

Pojat ja tyttöjen lajit?

Ratsastuspiireissä on viimeaikoina kerännyt melko paljon huomiota vain 11-vuotias poika, Arvi, joka päätti kerätä itse rahat uuteen hevoseen. Arvin aiempi hevonen, Nasu, sairasti nivelrikkoa, eikä Arvi siten päässyt Nasun kanssa enää kehittymään isompiin esteluokkiin. Se sai nuoren miehenalun yrittäjähengen heräämään ja syksyllä 2015 alkoi silloin 10-vuotiaan pojan kaupanteko.

Paremmin Arvi on tullut ihmisille tutuksi nimellä KoruMiesArvi, hän valmistaa ja suunnittelee itse korut, joita hän on myynyt rahoittaakseen uuden hevosen oston. Arvilla on oma y-tunnus ja hän on myös ennakkoperintärekisterissä. Nuoren ikänsä vuoksi häntä ei vielä kaupparekisteriin huolita eikä hän ole alv-velvollinen, mutta kuitin Arvilta saat. Uskallanpa jopa väittää, että harmaata taloutta ei tämä yrittäjä suostu tukemaan.

Arvi näyttää hienoa esimerkkiä paitsi muille nuorille, myös meille aikuisille. Kovalla työllä, tahdonvoimalla ja yrittäjähenkisellä asenteella Arvi on saanut vain 11-vuotiaana oman yrityksensä ansiosta kustannettua itselleen oman hevosen, opiskellen samalla peruskoulussa. Lisäksi hän on oppinut arvokkaita kädentaitoja ja kuka tietää, vaikka hänestä tulisi vielä isona kultaseppä tai muu korualan ammattilainen. 

Itse koen Arvin asenteen ja toiminnan hienona esimerkkinä etenkin niille pojille, jotka jo harrastavat ratsastusta tai haluaisivat edes kokeilla, mutteivät uskalla kiusaamisen pelossa. Arvi on itsekin jossain haastattelussa (pakko myöntää, en nyt äkisti muista missä haastattelussa) kertonut joutuneensa kiusatuksi ratsastusharrastuksen vuoksi. Vaikka kaikki eivät sitä ehkä tajuakaan samalla tavalla, niin ihan yhtälailla naisetkin joutuvat jossain vaiheessa elämäänsä kuulla ivailua hevosharrastuksesta. Etenkin nuoret aikuiset joutuvat herkästi kuulemaan kommentteja siitä, kuinka ratsastus on pikkutyttöjen laji. Ei muuten ole, todellisuudessa esimerkiksi vakuutusyhtiöt luokittelevat ratsastuksen yhdeksi vaarallisimmista lajeista. 

Tälläkin hetkellä suurin osa maailman huipuista etenkin esteratsastuksen saralla on miehiä. Miksi siis ratsastus mielletään täällä koto-suomessa niin vahvasti tyttöjen lajiksi? Eikö meillä suomalaisilla todellakaan ole ymmärrystä sille, kuinka paljon tämä laji loppupeleissä vaatii. Vai onko tosiaan niin, että moni poika saa kiusaamista osakseen siksi, ettei kiusaajat oikeasti ymmärrä sitä, kuinka ison, atleettisen ja loppupeleissä vaarallisenkin eläimen kanssa ratsastajat ovat tekemisissä?

Pienenä faktana kerrottakoon, että hevonen painaa karkeasti sen 500kg, se on saaliseläin ja sen piirteisiin kuuluu lähteä karkuun jos jotain uhkaavaa ilmaantuu. Ihmisen tehtävä on rakentaa luottamus itsensä ja hevosen välille, jotta tämä harrastus olisi mahdollisimman turvallista, ja siltikin on paljon mahdollisia vaaratilanteita, joihin ei pysty vaikuttamaan. Kyllä, hevosella on omat aivot joilla se ajattelee, vaikkei ihan niin monimutkaiseen ajatteluun kykenekään kuin me ihmiset.

Arvi sai hevosrahat kasaan alkuvuodesta 2017 ja uusi hevonen löytyi Salosta. Tällä hetkellä tuore hevosenomistaja tutustuu uuteen hevoseensa, saa nähdä joko tällä kilpailukaudella heidät näkee kilpakentillä!

Arvin yrityksen löydät facebookista nimellä KoruMies Arvi Tmi.

- Lotta

ps. Allekirjoittanut itse on harrastanut hevosia jo liki 15 vuotta, ja jännittää esimerkiksi kilpailemista niin, ettei edes uskalla kovin paljoa vielä haaveilla uuden hevosensa kanssa kilpailemisesta.

Arman Alizad - mies, joka tekee suuria

Jossain vaiheessa nuorempana eksyin katsomaan Jimiltä ohjelmaa "Kill Arman", katsoin tuota ohjelmaa ehkä yhden tai kahden jakson verran, ajatellen että siinäpä hullu mies. En seurannut niinkään ohjelmaa, mutta silloin tällöin saatoin laittaa tuon pyörimään taustalle jos odotin jonkun toisen ohjelman alkua ja touhusin samalla jotain muuta. Myöhemmin seurasin aktiivisen epäaktiivisesti ohjelmia "Arman ja viimeinen ristiretki" sekä "Arman ja Kamerunin kummilapset". Joskus jäi siis jokin jakso ehkä näkemättä, mutta aina kun muistin, katsoin.

Etenkin Viimeinen ristiretki teki minuun omanlaisensa vaikutuksen ja aloin näkemään Armanin aivan uusin silmin. Tajusin, että hän on aivan älyttömän hieno ihminen, joka ei halua antaa maailmasta kiiltokuvamaista näkemystä, vaan tuoda oikeasti esiin sen hädän ja avuntarpeen, mitä maailmalta löytyy. Toki ajattelin jo Viimeisen ristiretken aikaan, että Suomessakin on epäkohtia joita pitäisi tuoda esiin, miksi siis lähteä maailmalle niitä epäkohtia etsimään. Jälkeenpäin ajateltuna, ei maailmalla käyminen ollut lainkaan huono asia. Haluan itse uskoa, että maailmalla asioiden tutkaileminen ja niihin tutustuminen on antanut Armanille aivan eri tavalla fiilistä ja tunnetta tehdä nyt Nelosella pyörivää ohjelmaa "Pohjantähden alla". Ja kuitenkaan ei tässäkään ohjelmassa näytetä niitä pelkkiä varjopuolia. Niistä puhutaan kyllä, mutta koko jakso ei ole pelkästään epäkohtien käsittelyä. Arman haluaa selkeästi tuoda esiin myös sitä hyvää, mitä esimerkiksi vanhusten eteen pyritään tekemään, vaikka resurssit ovat pienet.

Kymmenosaisesta Pohjantähden alla ohjelmasta on nyt esitetty viisi ensimmäistä jaksoa. Olen katsonut ne kaikki. Joko suoraan televisiosta tai jälkikäteen Nelosen Ruutu.fi -palvelusta. Jokainen näistä jaksoista on luonut minulle paljon uusia näkemyksiä ja ajatuksia asioista, joita on käsitelty. Erityisesti viimeisin, Vanhustenhoitoa, käsittelevä jakso sai minut herkistymään oikein kunnolla. Omista isovanhemmistani olen menettänyt kolme, yhden äkillisesti ja toisen sairaalajakson päätteeksi ja kolmannen vei syöpä. Minua harmittaa suuresti, kun en sairaalassa menehtynyttä isomummoani päässyt enää loppuvaiheessa tapaamaan vanhempien kieltojen vuoksi. Olen kuitenkin saanut nauttia isovanhemmistani suuresti. Isomummo teki vielä vanhoilla päivillään riisipiirakat rippijuhliini ja opetti minuakin niitä tekemään. Mummon kanssa kudottiin yhdessä - hän sukkia ja minä lapasia. Onnekseni minulla on vielä isovanhempia jäljellä, mutta vaikka he ovatkin vielä omassa kodissaan pärjääviä, osa vielä työelämässäkin mukana, harmittaa minua suuresti kun en pääse riittävän usein heitä tapaamaan.

Lähes joka päivä näen omalla asuinalueellani iäkkäitä ihmisiä. Liian harvoin pysähdyn miettimään, että minäkin voisin olla avuksi. Toki pienen lapsen yh-äitinä oleminen rajoittaa avustamismahdollisuuksia, mutta voisin kuitenkin auttaa. Tavalla  tai  toisella. Vanhukset tarvitsevat meitä, me nuoremmat voimme tuoda heille ilon antamalla edes pienen hetken aikaa.

Edellisessä jaksossa käsittelyssä oli päihderiippuvuus. Tuolloin kirjoitin myös Armanin facebook-sivulla olevaan päivitykseen seuraavan kommentin:

"Tän illan jaksoa kattoessa tuli mieleen eräs naapurustossa asuva päihderiippuvainen. Nuori aikuinen, joka mielellään juttelee kaikkien kanssa ja on todella mukavan oloinen heppu. Kerran pysähdyin hänen kanssaan juttelemaan, kun kiinnitti kaupasta palatessamme huomiota mun 3v tyttöön ja halusi omasta lapsestaan kertoa. Vaikka oli ostokset kassissa, silti jäin useammaksi minuutiksi hänen kanssaan juttelemaan enkä kyllä kadu lainkaan. Hän ei ollut yhtään tyrkky siinä jutellessa, vaan selvästi oli vain nimenomaan sen tarpeessa, että joku kohtelee ihmisenä. Kuten moni ohjelmassa tavattu totesi, ihmisenä pitäisi heidätkin kohdata, vaikka me ollaan erilaisia, ollaan me kaikki silti samanarvoisia ja ansaitaan kaikki tulla kohdelluiksi ihmisenä."

Mä en odottanut kommenttini saavan juuri minkäänlaista huomiota, mutta tämän tekstin kirjoittamiseen mennessä se on kerännyt jo 101 tykkäystä. Olen ollut tuosta tykkäysmäärästä hyvin yllättynyt, sillä harvoin tulee mielipidettään sen suuremmin avattua. Haluan kuitenkin huomauttaa, että asun alueella, jonka maine on jostain useamman vuosikymmenen takaa. Asuinaluettani pidetään hyvinkin pitkälti "sossupummien, narkkarien ja juoppojen" alueena. Itse en tuota väitettä voi millään lailla allekirjoittaa. Toki tältä alueelta löytyy paljon alkoholisteja, olen itsekin muutamaan täällä tutustunut, lisäksi on varmastikin jonkin verran myös esimerkiksi huumeiden käyttöä. Reilussa kolmessa vuodessa olen kuitenkin löytänyt vain yhden huumeneulan ja ruiskun, mikä on mielestäni vähän. Senkin näin jo ensimmäisen asuinvuoteni aikana.
Täällä asuessani olen tavannut hienoja ihmisiä, riippumatta siitä millaiset heidän lähtökohtansa tällä hetkellä ovat. Jokaisen heistä olen kohdannut ihmisenä, välittämättä lainkaan heidän taustoistaan. Minua ei henkilökohtaisesti kiinnosta onko joku alkoholisti, onko joku narkkari. Minua kiinnostaa se, mikä on heidän tarinansa, miksi he ovat sellaisia ja kuinka he elämässään pärjäävät.

Odotankin suurella innolla Pohjantähden alla -sarjan loppuja jaksoja. Suurkiitokset Arman Alizad, kun jaksat tehdä ohjelmia, joissa käsitellään tosissaan niitä asioita, jotka puhuttavat ihmisiä. Ihailen suuresti tapaasi, jolla teet ohjelmia ja osallistut suuresti kaikkeen siihen tekemiseen, mitä kohtaamasi ihmiset tekevät. On ollut ilo seurata, kuinka myös tv-kasvo liikuttuu asunnottoman tai päihderiippuvaisen kanssa keskusteltuaan. On suuri ilo katsoa, kuinka kohtaat ihmiset ilman sen suurempia ennakkoluuloja. Otat asiat niiden vaatimalla vakavuudella, mutta osaat myös heittäytyä ja nauraa itsellesi.

~ Lotta